Vastedeksen historiaa ja arvoja voinee parhaiten kuvata siteeraamalla kutsua Vastedeksen perustavaan kokoukseen vuodelta 1985:
Teiskoon, Pekka Haaviston sukutilalle, kokoontui marraskuun 9. päivänä pieni joukko tamperelaisia keskustelemaan yhdistyksen perustamisesta. Yhdistyksen tarkoitus olisi edistää vihertävien ja vaihtoehtoisten aatteiden ja elämäntapojen leviämistä kansamme keskuuteen. Tarkoitus olisi myös olla eri tavoin toimivien – edustuksellisessa politiikassa pakertavien, kansalaisliikkeissä vaikuttavien, keskusteluseuroissa filosofoivien tai vaihtoehtoyrityksissä puurtavien – vihreiden ja vaihtoehtoihmisten kommunikaatio- ja tukiverkko. Tarkoitus olisi mahdollistaa niiden ihmisten toiminta, joita ei kiinnosta vihreä parlamentarismi, mutta haluavat etsiä vaihtoehtoisia elämäntapoja.
(...)
Yhdistykselle ei keskitty yleistä hyväksyntää saanutta nimiehdotusta. Tässä kaksi kannatusta saanutta: MAAILMASEURA ry, VASTEDES ry. Se voi myös olla Tampereen vihreät ry., mutta tätä ei kannatettu, koska yhdistyksen toivotaan muodostuvan laajemman vaihtoehtokentän sisäänsä kattavaksi.
Mutta ja siis: YHDISTYKSEN PERUSTAVA KOKOUS ON 15. JOULUKUUTA KLO 15.00 KIRJAKAHVILA INNOSSA (Kauppakatu 10, piha). Se on sunnuntaipäivä. Tule ja puserra!
Sivun alkuunHyvin suuri osa Vastedeksen toiminnasta on yleisötilaisuuksien järjestämistä. Tilaisuudet ovat mahdollisimman pitkälle kaikille avoimia, ilmaisia ja esteettömiä. Ne voivat olla keskustelutilaisuuksia, festivaaleja, opintokerhoja ja retkiä. Vastedes myös tukee ja tekee julkaisuja.
Päälinjana on tarjota monipuolinen kattaus erilaisia tilaisuuksia ja julkaisuja, joissa kulttuurin erilaiset puolet näyttäytyvät uusista näkövinkkeleistä ja jotka houkuttelevat kaikenlaisia kohderyhmiä.
Vastedes osallistuu ja ottaa kantaa Tampereen ja Pirkanmaan kulttuurisia arvoja koskevaan keskusteluun ja päätöksentekoon sekä etsii uusia kulttuuritoiminnan muotoja.
Vastedes myös tekee yhteistyötä samanhenkisten yhdistysten ja organisaatioiden kanssa sekä tukee rahallisesti arvoihinsa sopivia tapahtumia.
Vastedes haluaa toteuttaa juuri niitä asioita, jotka sen jäsenten mielestä ovat tärkeimpiä ja kiinnostavimpia. Postita oma ideasi Vastedeksen seuraavaksi tapahtumaksi tai kannanotoksi vaikkapa näiden internetsivujen Palaute-sivun lomakkeella!
Sivun alkuun1 §
Yhdistyksen nimi on Vastedes ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere ja toimialue Pirkanmaan maakunta.
2 §
Vastedes ry on aatteellinen yhdistys. Sen tarkoituksena on edistää sellaisten arvojen ja elämänmuotojen syntymistä, kehittämistä ja säilyttämistä, jotka poistavat ihmisten ympäristölle ja kulttuurille aiheuttaman uhan.
Yhdistys toimii mahdollisuuksien mukaan yhteistyössä muiden samoja tavoitteita edistävien yhteisöjen kanssa.
3 §
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys tukee ja edistää vaihtoehtoisia elämäntapoja ja yritysmuotoja sekä niitä tukevaa aatteellista keskustelua ja yhteiskunnallista osallistumista ja vaikuttaa maankäytön ja rakennetun ympäristön suunnitteluun siten, että 2 §:ssä mainitut arvot tulevat huomioonotetuiksi sekä rakennetun että luonnonympäristön suunnittelussa ja käytössä.
Yhdistys järjestää keskustelu- ja opintotilaisuuksia, harjoittaa julkaisutoimintaa, tukee jäsentensä yhteiskunnallista toimintaa ja tekee aloitteita, rakennussuojelu- ja muita esityksiä, muistutuksia ja valituksia järjestöille, yrityksille ja viranomaisille.
Yhdistys voi harjoittaa taloudellista toimintaa, jota ovat julkaisu- ja myyjäistoiminta, rahan ja tavaran keräykset, arpajaiset, kahvilanpito sekä huvitilaisuudet. Yhdistyksen tarkoituksena ei ole taloudellisen hyödyn tuottaminen.
4 §
Yhdistys on oikeutettu hankkimaan varoja toiminnalleen järjestämällä keräyksiä sekä vastaanottamalla lahjoituksia ja jälkisäädöksiä.
5 §
Yhdistyksen henkilöksi voi päästä luonnollinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö. Jäseneksi hyväksymisestä päättää hallitus. Jäsenet maksavat vuosittaisen jäsenmaksun, jonka suuruuden päättää syyskokous. Jäsenellä on kokouksessa yksi ääni.
6 §
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, joka koostuu vähintään kuudesta ja enintään yhdeksästä jäsenestä, jotka valitaan syyskokouksessa seuraavaksi kalenterivuodeksi.
Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan ja keskuudestaan tai ulkopuolelta sihteerin ja taloudenhoitajan. Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään kolme muuta hallituksen jäsentä on läsnä.
Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä.
Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
Hallituksen kutsuu koolle puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtaja.
7 §
Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai taloudenhoitaja, aina kaksi yhdessä.
8 §
Yhdistyksen tilivuosi on kalenterivuosi. Hallituksen on jätettävä tilit viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta tilintarkastajille.
9 §
Yhdistys pitää kaksi sääntömääräistä vuosikokousta: syyskokous, joka pidetään marraskuussa ja kevätkokous, joka pidetään helmikuussa.
Syyskokouksessa äänioikeutettuja ovat kuluvan vuoden lokakuuhun mennessä edellisvuoden jäsenmaksun maksaneet jäsenet.
Tarvittaessa voidaan pitää ylimääräinen yhdistyskokous, mikäli hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun vähintään 1/10 yhdistyksen jäsenistä tai vähintään 10 jäsentä sitä erityisesti ilmoittamaansa asiaa käsittelemään kirjallisesti vaatii. Yhdistyksen jäsenet kutsutaan näihin kokouksiin vähintään 10 päivää ennen kokousta postitetulla kokouskutsulla.
10 §
Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
Vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio.
Määrätään jäsenmaksun suuruus.
Päätetään hallituksen jäsenten lukumäärästä ja valitaan hallituksen jäsenet sekä kaksi tilintarkastajaa ja varatilintarkastaja.
Käsitellään muut hallituksen tai jäsenten ehdottamat, kokouskutsussa mainitut asiat.
Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
Esitellään hallituksen toimintakertomus.
Käsitellään edellisen vuoden tilinpäätös ja tilintarkastajien siitä antama lausunto sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille.
Käsitellään muut hallituksen tai jäsenten ehdottamat, kokouskutsussa mainitut asiat.
11 §
Näiden sääntöjen muuttamista koskeva päätös on tehtävä yhdistyksen kokouksessa sen jälkeen kun hallitus on asiaa käsitellyt. Päätös tulee voimaan, jos sitä on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa (2/3) kokouksessa annetuista äänistä.
12 §
Yhdistys voidaan purkaa päätöksellä, joka tehdään kahdessa perättäisessä yhdistyksen kokouksessa, joiden välillä on kulunut vähintään kaksi viikkoa, mikäli vähintään kolme neljäsosaa (3/4) kokouksessa annetuista äänistä sitä kummallakin kerralla kannattaa. Jos yhdistys puretaan käytetään sen varat viimeisen kokouksen päätöksen mukaisesti johonkin yhdistyksen päämääriä edistävään tarkoitukseen.
13 §
Muutoin noudatetaan yhdistyslain säännöksiä.
Tässä julkaistaan Vastedes ry:n kokousten pöytäkirjat sekä muut asiakirjat, kuten toimintasuunnitelmat ja talousarviot.
Tästä voit ladata lomakkeet, joilla voit hakea Vastedes ry:ltä korvauksia kuluistasi tai matkastasi. Huomaathan, että kulujen korvaamisesta täytyy olla yhdistyksen hallituksen päätös (ks. pöytäkirjat yllä).
Sivun alkuunJos Koijärviliike synnytti Suomen vihreän liikkeen, Kauppahallin virastotaloliike synnytti Tampereen vihreän liikkeen – ja Vastedes-yhdistyksen.
(Pauli Välimäki, Vastedes 20 vuotta)